Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Vauva, leikit ja vauvaleikit

Kuva
Kun perheeseen syntyy vauva, se muuttaa kaikkien elämää. Aikuisilla on enemmän vaipanvaihto, sylittely- ja syöttämispuuhia ja muilla lapsilla hiukan vähemmän aikuisen syliä. Parhaimmillaan vauva kuitenkin yhdistää vanhempia ja isompia lapsia; hän on yhteinen kiinnostuksen, ihastelun ja ihmettelyn kohde. Jos lapset otetaan mukaan vauvapuuhiin, se vähentää huomattavasti vauvaan kohdistuvaa mustasukkaisuutta ja kiukkua. Ei aina ihan yksinkertaista, mutta kannattaa. Jonkin aikaa lapset viipyvät vauvan vierellä ja vaativat syliin yhtä aikaa pienimmän kanssa, mutta pikkuhiljaa siirtyvät leikkeihinsä – ja usein myös leikeissä on aiheena vauva. Meillä on nyt neliviikkoinen pikkuneiti. Sylissäpitäjiä on välillä jonoksi asti, ja 2,5 vuotiaan isoveljen hoitointo on toisinaan jopa vaaraksi vauvalle, joten äidin läsnäoloa todella tarvitaan kun hän on pienen kanssa samassa huoneessa. Mutta onneksi on nuket! Onneksi on sisarukset! Onneksi on pehmot ja muut otukset, joihin hoivaamista ja