Ikkunoita luovan leikin maailmaan

Oli eräs melko tavallinen ilta, isommat lapset isänsä kanssa uimahallissa ja minä pienten kanssa kotona. Nelivuotias riehui olohuoneessa vuotta nuoremman siskonsa kanssa ja yksivuotias pyöri minun jaloissani. Pohdin iltapalapöytää raivatessani, miten jaksan iltatoimet, väsytti jo valmiiksi ja pinna oli tiukalla. Äkkiä muistin: leikin kautta se on helpompaa. Ilmoitin: “Hei minäpä tiedän yhden vuoristohotellin tuolla ylhäällä.” Lapset tuijottivat minua pyörein silmin. Selitin portaita osoittaen, että tästä menee polku vuorelle, mennään vaeltamaan. Nelivuotias lähti heti juoneen mukaan ja juoksi äkkiä ylös. “Hei täällä on mulle sopiva yläsänky täällä hotellissa!” kuului huoneesta. Silloin tiesin, että taas kerran tämä kannatti. Hammasharjojakin hotellissa oli vieraiden käyttöä varten ja jopa potta löytyi. Mikä mainio majatalo! Kuinka eläytyä lapsen maailmaan? Aikuisen näkökulmasta voi olla hermostuttavaa, että leikkivä lapsi ei kuule eikä näe, jos häntä komentaa ulos, syömään tai

Varmaan muuallakin kuin meillä on leikitty viime viikkoina paljon tonttuja ja joulupukkeja. Komennettu pikkusisko muka nukkumaan ja tuotu sillä aikaa paketti sängyn viereen. On vakoiltu muita piiloista, varoen ettei punaista lakkia vain kukaan näkisi – mutta samalla työntäen se juuri sen verran näkösälle että äiti tai isä kommentoi: “Jaha, mikähän siellä pilkahti, ei kai vain ole jo tonttuja liikkeellä?” Voi sitä kiherrystä ja jännityksen määrää! Salaisuuksien verho “Uskovatko teidän lapset vielä pukkiin?” kysytään. Minkä ikäiselle lapselle sitten pitäisi kertoa, että joulupukki on vain satu? Vai onko, olemmeko itsekään siitä aivan varmoja? Vuosi toisensa jälkeen pukki vierailee useimmissa kodeissa, ja sekä vanhemmat että lapset iloitsevat tämän jokajouluisen vieraan käynnistä. Pukin kanssa puhellaan niitä näitä, kysellään tuliko hän tänä vuonna porolla vai helikopterilla ja oliko pohjanmaalla enemmän lunta. Näennäisesti suurin osa aikuisista ikään kuin näyttelee pieniä lapsia v

Leikin maailma on ihmeellinen. Kuvittele eläväsi niin, että mikä tahansa on mahdollista, voimasi ovat rajattomat, voit olla ihan kuka haluat ja pystyt mihin vain. Lentäminen ilman siipiä ei ole mikään ongelma, pahvilaatikolla voit purjehtia meren yli Ruotsiin tai voit hallita kokonaista valtakuntaa kuninkaana – pyjaman päälle solmittu äidin kaulahuivi on mahtava minkinnahkaviitta ja itse tehty pahvikruunu viimeistelee komeuden. Alle kouluikäisille lapsille tällainen luova, omaehtoinen leikki on luonnollisin olotila. Luonnollisuudessaan ja pakottomuudessan se on myös paras keino oppia ja kehittyä. Läsnäolon puute lopettaa leikin Surullista kyllä, lapsi voi myös saattaa myös kadottaa leikin maailman. Näin käy valitettavan monille. Syynä voi olla liian ohjelmoitu arki, jolloin leikille ei jää aikaa. Hyvääkin tarkoittava aikuinen voi huomaamattaan tuhota leikin tarjoamalla koko ajan aikuisjohtoista ohjelmaa. Myös aikuisten murheet tai riidat vaikuttavat. Lapsi on kuin ilmapun